Meillä töissä: johtava sosiaalityöntekijä Piia Liinamaa

Työtä, jolla vaikutetaan ihmisten arkeen

”Lähtökohtamme on asiakkaan edun ajaminen. Meillä on aito halu auttaa. Tavoitteena on löytää niitä keinoja, joilla asiakkaan arki olisi mahdollisimman sujuvaa.”

Näin kuvailee työnsä ydintä Kuntayhtymä Kaksineuvoisen vammaispalvelujen johtava sosiaalityöntekijä Piia Liinamaa.

Hän kuitenkin korostaa, että sosiaalityö toimii yhteiskunnan mandaatilla. Työtä säätelevät lait, tärkeimpinä vammaispalvelulaki, erityishuoltolaki sekä sosiaalihuoltolaki.

”Apuamme tarvitseva asiakas on aina yksilö. Palvelupäätöksiä tehtäessä arvioimme aina tilannetta laajasti, tasapuolisesti ja kokonaisvaltaisesti – paitsi asiakkaan toimintakyvyn, myös tämän elinympäristön huomioiden. ”

Työ on Liinamaan mukaan haastavaa, mutta mielenkiintoista. Erityisen palkitsevia ovat ne hetket, kun asiakkaasta huomaa, että pienilläkin toimilla on ollut hänen elämäänsä suuri vaikutus.

”Meillä on hyvä tiimi. Koen, että kuntayhtymä luottaa siihen, että me hoidamme oman tonttimme ammattitaidolla.”

Liinamaa kiittää myös sitä, että vammaispalveluissa on ollut mahdollisuus kehittää omaa toimintaa.

”Olemme luoneet uutta, esimerkiksi vuoden alussa käynnistynyt tuetun asumisen TUPA-palvelu lähti tiimin omista ajatuksista”.

Vaikka sosiaalityö lähteekin aina yksittäisen asiakkaan tarpeista, on sillä myös laajempi, yhteiskunnallinen ulottuvuus – puhutaan rakenteellisesta sosiaalityöstä.

”Millainen on vammaispalvelujen palveluvalikoima? Miten muissa palveluissa huomioidaan vammaisten kuntalaisten tilanteet ja tarpeet? Mitä palveluista ja vammaisten kuntalaisten tarpeista tiedetään ja miten niistä strategioissa kirjoitetaan”, Liinamaa havainnollistaa rakenteellista sosiaalityötä omalla sektorillaan.

Aihe on sydäntä lähellä, ja viime syksynä Liinamaa saikin valmiiksi rakenteellisen sosiaalityön erikoistumisopinnot.

”Haluan vaikuttaa yhteiskuntaan ja tuoda esiin niitä kokemuksia, jotka kumpuavat asiakkaidemme arjesta.”

Liinamaan voi sanoa tuntevan hyvin vammaisten henkilöiden elämää, sillä hän on toiminut koko uransa monissa tehtävissä vammaispalvelujen saralla: ensin avustajana ja ohjaajana, sitten vastaavana ohjaajana työ- ja päivätoimintakeskuksessa ja myöhemmin sosiaaliohjaajana. Vuonna 2016 Liinamaa valmistui töiden ohella opiskeltuaan sosiaalityöntekijäksi.

Monen reitti sosiaalityöntekijäksi kulkeekin juuri tällä tavalla aikuisopiskellen, muiden sosiaalipalvelujen tehtävien kautta.

”Tykkään työstäni. Kyllä tämä on kaikessa moninaisuudessaankin aivan minun juttuni.”

 

Rekrytoinnin etusivulle