Korona-aiheinen viikkotiedote 7.9.2021

12–15-vuotiaista rokotteen ottanut noin puolet Laumasuoja puuttuu vielä 44-vuotiailta ja sitä nuoremmilta Alustavia suunnitelmia koronarokotteen 3. annoksista   Syyskuun koronatilanne on alkanut rauhallisena. Tähän mennessä uusia tartuntoja ei ole tullut ilmi ja karanteeniin on asetettu

Lue lisää

Elinantuvan altistumisesta ei tähän mennessä jatkotartuntoja

Elinantuvalla Kauhavalla tuli viime viikolla ilmi altistuminen koronapositiiviselle henkilölle. Tähän mennessä altistumisesta ei ole aiheutunut yhtään jatkotartuntaa Elinantuvan asukkaille tai henkilökunnalle. Sekä karanteenit että ryhmäkodin vierailukielto jatkuvat kuitenkin aiemmin tiedotetun mukaisesti 7.9. saakka.

Lue lisää

Korona-aiheinen viikkotiedote 1.9.2021

Maakunta siirtyi koronaepidemian leviämisvaiheeseen Rokotuskattavuus matalalla etenkin 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä   Etelä-Pohjanmaan alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki linjasi kokouksessaan 30.8., että maakunta siirtyy koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Painavimpana syynä on Suomen alhaisin rokotekattavuus. Tartunnat leviävät tällä hetkellä pääosin rokottamattomien parissa,

Lue lisää

Korona-altistuminen kotihoidon ryhmäkodissa Kauhavalla 

Kauhavalla sijaitsevan ryhmäkoti Elinantuvan työntekijällä on todettu koronatartunta. Altistumisen johdosta kaikki yksikön asukkaat sekä osa henkilöstöstä asetetaan karanteeniin. Karanteenimäärityksessä ryhmäkodit rinnastetaan laitosasumiseen, jolloin karanteenin kesto on vähintään 14 vuorokautta. Koronapositiiviseksi todettu työntekijä on ollut viimeksi

Lue lisää

Koronanäytteiden vastauksissa viivettä

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on pidentynyttä viivettä koronanäytteiden vastauksissa. Covid-19 -tutkimuksen vasteaika eli aika näytteenotosta vastauksen saamiseen on tällä hetkellä noin 2 vuorokautta. Viiveet johtuvat koronanäytemäärien voimakkaasta kasvusta ja testilaitteiden teknisistä ongelmista. Mikrobiologialla olleen laiterikon vuoksi

Lue lisää

Korona-aiheinen viikkotiedote 25.8.2021

Elokuu 2021 tähänastisen korona-ajan synkin kuukausi tartunnoissa Koululaisten rokotuksilla kysyntää, walk in -tapahtumia myös asemille Koronatilanne Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella jatkuu vaikeana. Yksin elokuun 2021 aikana kuntayhtymän alueella on tullut ilmi 36 koronatartuntaa, näistä 15 Evijärvellä

Lue lisää

Minustako sote-ammattilainen? Infotapahtuma kiinnostuneille 30.8.2021 Teams-webinaarina

TE-Palvelut, Sedu sekä Kuntayhtymä Kaksineuvoinen järjestävät yhteistyössä Minustako sote-ammattilainen? -infotapahtuman maanantaina 30.8.2021 kello 14–15 Teams-webinaarina. Liity mukaan webinaariin tästä linkistä: https://teams.microsoft.com/l/meetup-join/19%3ameeting_NDYwYzkzMDktNDg4Ni00Zjk0LWI0NWUtNmFiZjEwNDdiNmRm%40thread.v2/0?context=%7b%22Tid%22%3a%22d95951a6-dfd3-4a74-9abb-f2b2cb89d671%22%2c%22Oid%22%3a%22cc569f46-fe57-4032-a523-576b00558a36%22%7d – Infotapahtuma on avoin kaikille sote-alasta kiinnostuneille. Erityisesti toivoisimme mukaan alanvaihtoa harkitsevia, asiantuntija Terhi

Lue lisää

Rokottamattomuus näkyy koronatartunnoissa

20–29-vuotiaiden rokotuskattavuus on muihin ikäryhmiin verrattuna matalalla. Myös kuntayhtymän alueella koronaan sairastuvat nyt alle kolmekymppiset. Koronatilanne ei näytä tasaantumisen merkkejä. ”Tilanne on edelleen synkkä. Yksin torstaina 19.8. tuli alueellamme ilmi 4 tartuntaa. Ja pelkästään elokuun

Lue lisää

Mahdollinen korona-altistuminen Power Parkissa 14.8.

Myöhemmin koronapositiiviseksi todettuja henkilöitä on vieraillut Power Parkissa la 14.8. klo 19–22. Mikäli olit paikalla samaan aikaan, seuraa vointiasi. Jos saat lieviäkään oireita, varaa aika koronatestiin. Mikäli sinulla ei ole oireita, riittää että noudatat yleisiä

Lue lisää

Mahdollisia altistumispaikkoja Kaksineuvoisen alueella

Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö / todettuja henkilöitä on ollut viimeisen kahden viikon aikana seuraavissa paikoissa. Mikäli olit paikalla samaan aikaan, seuraa vointiasi. Jos saat lieviäkään oireita, varaa aika koronatestiin. Mikäli sinulla ei ole oireita, riittää

Lue lisää

Kotihoidon altistumisesta ei jatkotartuntoja Evijärvellä

Evijärven kotihoidossa on palattu jälleen normaaliin arkeen. Kotihoidon työntekijällä toissaviikolla todettu koronatartunta johti sekä työntekijöiden että asiakkaiden altistumisiin. Karanteeniin asetetuille tehdyt koronatestit ovat kaikki olleet negatiivisia, eli yhtään jatkotartuntaa ei tästä ketjusta ole tullut. Viimeiset

Lue lisää

Suuren suosion saanut koronarokotusten Walk in -tapahtuma saa jatkoa!

  Keskiviikkona 18.8. klo 16-18 on mahdollista saada koronarokotteen ensimmäinen annos ilman ajanvarausta. Kauhavan hyvinvointikeskuksella järjestetään tuolloin koronarokotusten walk in -tapahtuma. Toiveiden mukaisesti tapahtuma järjestetään alkuillasta, joten rokotteelle on helppo tulla myös työpäivän jälkeen. 12–15-vuotiaat

Lue lisää

Mahdollinen korona-altistuminen Kauhavan K-Supermarketissa 8.8.

Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on asioinut Kauhavan K-Supermarketissa sunnuntaina 8.8.2021 noin klo 19.–19.15. Mikäli olit paikalla samaan aikaan, seuraa vointiasi. Jos saat lieviäkään oireita, varaa aika koronatestiin. Mikäli sinulla ei ole oireita, riittää että noudatat

Lue lisää

Mahdollinen korona-altistuminen Power Parkissa 8.8.

Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on vieraillut Power Parkissa sunnuntaina 8.8.2021 klo 12.30–17. Mikäli olit paikalla samaan aikaan, seuraa vointiasi. Jos saat lieviäkään oireita, varaa aika koronatestiin. Mikäli sinulla ei ole oireita, riittää että noudatat yleisiä

Lue lisää

12–15-vuotiaiden koronarokotukset käynnistyvät

Hallitus muutti torstaina 5.8. vapaaehtoisista koronarokotuksista annettua valtioneuvoston asetusta. Asetusmuutos on tullut voimaan 9.8. Kuntayhtymän alueella 12–15-vuotiaiden rokotuksia aletaan toteuttamaan kouluterveydenhuollossa osittain jo tällä ja ensi viikolla. Rokotuksista tiedotetaan tarkemmin koululaisia ja huoltajia Wilman kautta

Lue lisää

Korona-altistuminen Evijärven kotihoidossa

Evijärven kotihoidon työntekijällä on todettu positiivinen koronatartunta. Tämän myötä Evijärven kotihoidon työntekijöitä ja asiakkaita on altistunut koronalle. Altistuneita asiakkaita on 15, joista kahdellatoista (12) on täysi rokotussuoja eli ovat saaneet kaksi rokotusannosta. Täyden rokotussuojan omaavia

Lue lisää

Mahdollinen korona-altistuminen Evijärvellä 4.8.

Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut ke 4.8. klo 11–12 Evijärvellä TuuHet:issa. Mikäli olit paikalla samaan aikaan, seuraa vointiasi. Jos saat lieviäkään oireita, varaa aika koronatestiin. Mikäli sinulla ei ole oireita, riittää että noudatat yleisiä

Lue lisää

Mahdollinen korona-altistuminen Power Parkissa 28.7.

Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on vieraillut Power Parkissa keskiviikkona 28.7.2021 klo 11–16. Mikäli olit paikalla samaan aikaan, seuraa vointiasi. Jos saat lieviäkään oireita, varaa aika koronatestiin. Mikäli sinulla ei ole oireita, riittää että noudatat yleisiä

Lue lisää

Katkos koronatekstiviestien lähetyksessä 25.– 28.7.

Tietoteknisen ongelman vuoksi Etelä-Pohjanmaalla koronatestissä käyneille asiakkaille ei ole lähtenyt testituloksesta vastaustekstiviestiä aikavälillä 25.7. klo 21.17 – 28.7. klo 7.17. Kyseisenä aikana valmistuneista testituloksista ei tule vastaustekstiviestiä myöskään jälkikäteen. Koronatestin tulos on kuitenkin nähtävillä Omakannassa tai

Lue lisää

Koronarokotteelle kannustetaan etenkin alle 40-vuotiaita

Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa koronarokotukset ovat jatkuneet läpi kesän. Tällä hetkellä ensimmäisen rokoteannoksen saaneita on kuntayhtymän alueella yhteensä 10 910 henkeä. Kaikkien yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus on 68,4, %. ”Ikäluokkien välillä on suuria eroja. Siinä missä alueemme 75–79-vuotiaista rokotteen

Lue lisää

Myös ulkopaikkakuntalaisilla mahdollisuus koronarokotteeseen

Koronarokotteita on saatavilla nyt niin hyvin, että alueemme asukkaiden rinnalla voimme tarjota ensimmäisen rokoteannoksen myös niille ulkopaikkakuntalaisille, jotka oleilevat täällä pidempiaikaisesti. Kesän aikana rokotukset toteutetaan Kauhavan hyvinvointikeskuksessa. Rokotusaikoja on hyvin saatavilla heti jo ensi viikolle. Rokotukseen

Lue lisää

10 814 ihmistä saanut jo koronarokotteen ensimmäisen annoksen

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella jo 10 814 ihmistä on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen! Yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus on tällä hetkellä 67,8 %. Kaksineuvoisessa vapaita aikoja koronarokotukseen on saatavilla sekä viikoille 29 että 30. Ajanvaraukset Hyviksen kautta. 12-15-vuotiaiden

Lue lisää

Malttia koronatodistusten kanssa!

Koronarokotteen saaneen on mahdollista ladata koronatodistus kirjautumalla Omakanta-palveluun. Valitettavasti Etelä-Pohjanmaan alueella kaikille rokotuksen saaneille ei vielä muodostu todistusta Omakantaan. Tämä johtuu alueellamme käytössä olevasta tietojärjestelmästä. Rokotustietoja päivitetään kuitenkin kaiken aikaa. Tällä hetkellä Kaksineuvoisen alueella noin

Lue lisää

Koronarokotusaikoja on hyvin saatavilla

Koronarokotusaikoja on hyvin saatavilla. Varaathan aikasi, ellet ole vielä rokotetta saanut. Kaksineuvoisen alueella koronarokotuksiin ovat oikeutettuja kaikki yli 16-vuotiaat. Ajanvaraus Hyvis.fi -sivuston kautta. Myös riskiryhmiin kuuluvat 12-15 -vuotiaat ovat oikeutettuja saamaan koronarokotuksen. Heidän ajanvaraus tapahtuu

Lue lisää

Osallistu syksyn liikunta- ja hyvinvointitapahtumaan

Kauhavan kaupunki ja Kuntayhtymä Kaksineuvoinen organisoivat yhteistyössä syksyllä liikunta- ja hyvinvointitapahtuman. Tapahtuma pidetään lauantaina 25.9.2021 klo 12-17.   Kyseessä on kaupungin alueen liikunta- ja hyvinvointipalveluja esittelevä messuluonteinen tapahtuma, johon kutsutaan mukaan alueen kolmannen sektorin toimijoita

Lue lisää

Koronarokotukset alkavat 12–15-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on suositellut riskiryhmiin kuuluvien 12–15-vuotiaiden nuorten koronarokotusten aloittamista. Tämän mukaisesti ajanvarausoikeus koronarokotukseen avautuu tälle ryhmälle myös Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella. Riskiryhmiin kuuluvien 12–15-vuotiaiden rokotusajat varataan puhelimitse numerosta  06 2412 4545. Numerossa

Lue lisää

Sote-asiakasmaksuihin muutoksia heinäkuun alusta lähtien

Lakiuudistus lisää maksuttomien terveyspalvelujen määrää. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulakiin on tulossa muutoksia 1.7.2021 alkaen. Voimaan tulevalla lain osittaisuudistuksella laajennetaan terveyspalvelujen maksuttomuutta.   Asiakkaan kannalta keskeisimmät seikat Kuntayhtymä Kaksineuvoisen terveyspalveluissa: Terveydenhuollon hoitajavastaanotot ovat jatkossa maksuttomia kaikenikäisille.

Lue lisää

Koronarokotukset edenneet hyvin ‒ alueellamme jo 8100 rokotettua

Koronarokotukset ovat kevään mittaan edenneet mukavaa tahtia. Tällä hetkellä 8108 henkilöä alueeltamme on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Yli 16-vuotiaiden rokotuskattavuus on 53,8 %. Ajanvaraus on auki kaikille 16 vuotta täyttäneille sekä sitä vanhemmille. Kaksineuvoisen koronarokotukseen

Lue lisää

Koronarokotteelle pääsevät nyt kaikki 16-vuotiaat ja sitä vanhemmat

Ajanvarausoikeus koronarokotteeseen avautuu keskiviikosta 2.6. lähtien kaikille 16 vuotta täyttäneille. Ajat varataan tunnistautumalla Hyvis.fi-sivustolle. Jos Hyviksen käyttö ei ole ennestään tuttua, ohjeet ajanvarauksen tekemiseen löytyvät kuntayhtymän verkkosivuilta tämän sivun yläreunasta. Kesäkuun arkipäivisin rokotuksia toteutetaan sekä

Lue lisää

Poikkeuksia toiminnassa kesällä 2021

Lääkärin ja hoitajien vastaanotot, suun terveydenhuolto: 5.7.‒1.8. asiakkaita palvelee Kauhavan hyvinvointikeskus. Hyvinvointiasemat ovat suljettuina. Evijärven ja Ylihärmän neuvolan toimipisteet ovat suljettuina 5.7. ‒1.8. Kauhavan neuvola toimii ajanvarauksella supistetusti. Kauhavan perusturvatoimisto toimii supistetusti ajalla 5.‒25.7.2021. Päivystysnumerot

Lue lisää