Korona-aiheinen viikkotiedote 15.12.2021

 

Etelä-Pohjanmaa jatkaa leviämisalueena, rajoitukset ennallaan

Kaksineuvoisen rokotustapahtumissa ollut vilkasta

 

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki kokousti 13.12.2021 todeten maakuntamme jatkavan leviämisalueena. Alueella voimassa olevat rajoitukset ja suositukset pysyivät ennallaan. Tartuntojen määrä on sairaanhoitopiirissämme pysynyt korkealla, myös ensimmäinen omikron-muunnos oli todettu. Kyseinen tartunta oli tullut ulkomailta ja henkilö oli testattu heti maahan saavuttuaan, altistuneita on muutamia ja he ovat karanteenissa. Viime viikolla koko sairaanhoitopiirissä oli otettu reilut 3 500 koronatestiä, joista positiivisten näytteiden osuus oli ollut 4,3 %. Suurin osa tartunnoista oli perhepiiristä tulleita ja sairastuneista puolet oli jo valmiiksi karanteenissa.

Kaksineuvoisessa on tartuntoja tähän mennessä joulukuuta tullut jo enemmän kuin koko marraskuun aikana, yhteensä 16 positiivista.

 

Rokotuskattavuudet yli 12-vuotiaasta väestöstä:

– Koko Suomessa 1. annoksen on saanut 87,3 %, 2. annoksen 82,8 % ja 3. annoksen 11,0 %

– Etelä-Pohjanmaalla 1. annoksen on saanut 84,8 %, 2. annoksen 79,9 % ja 3. annoksen 13,1 %

– Evijärvellä 1. annoksen on saanut 86,6 %, 2. annoksen 82,0 % ja 3. annoksen 14,3 %

– Kauhavalla 1. annoksen on saanut 82,7 %, 2. annoksen 78,5 % ja 3. annoksen 10,9 %

 

Koronarokotukset ilman ajanvarausta

Ajanvarauksen poistuttua koronarokotuksille tullaan Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa ilman ajanvarausta. Rokotuksissa kävijöiden määrä on reilusti lisääntynyt sen jälkeen, kun THL muutti 2. ja 3. rokoteannoksen minimiväliksi 5–6 kuukautta ja koskien kaikkia yli 18-vuotiaita. Kaksineuvoisessa on reagoitu ruuhkien välttämiseksi mm. lisäämällä rokotuslinjojen määrää ja pidentämällä rokotustapahtumien aikoja. Myös lauantain rokotuspäiviä on lisätty.

 

Ohjeita rokotukselle tultaessa:

– Alle 30-vuotiaille miehille annetaan vain Pfizer-rokotetta. Kyseisen päivän rokote löytyy aina ilmoitettujen aikojen perästä suluista.

– Tehosteelle tultaessa huomioi, että rokotusten suositeltu antoväli täyttyy. Aiemmat rokotuksesi näet Omakannasta www.kanta.fi
– 2. ja 3. rokoteannoksen ei tarvitse olla samaa rokotetta mitä edellinen annos on ollut.

– Rokotustapahtumaan tultaessa mukaan tarvitaan henkilöllisyystodistus (esim. Kela-kortti). Lisäksi on tarpeen muistaa suositukset maskin käytöstä ja turvavälin pitämisestä.

 

Koronarokotusten neuvonnan takaisinsoittonumero on 06 2412 4545 (ei ajanvarauksia).

 

Viikko 50
ke 15.12. klo 14-15:30 Alahärmä (Pfizer)
to 16.12. klo 9-10 Kortesjärvi (Pfizer)
to 16.12. klo 15-16 Evijärvi (Pfizer)
pe 17.12. klo 9-15 Kauhava (Pfizer)
la 18.12. klo 10-15 Kauhava (Pfizer)

 

Vuosi 2022:

Viikko 1
ma 3.1. Ylihärmä klo 9-11 (Pfizer)
ma 3.1. Alahärmä klo 13:30-15:30 (Pfizer)
ti 4.1. Kauhava klo 14-15:30 (Moderna)
ke 5.1. Kortesjärvi klo 9-11 (Pfizer)
ke 5.1. Evijärvi klo 13:30-15:30 (Pfizer)
la 8.1. Kauhava klo 10-15 (Pfizer)

 

Viikko 2
ma 10.1. Kauhava klo 9-15:30 (Pfizer)
ti 11.1. Ylihärmä klo 9-15:30 (Pfizer)
ke 12.1. Alahärmä klo 9-15:30 (Pfizer)
to 13.1. Kortesjärvi klo 9-14:30 (Pfizer)
to 13.1. Kauhava klo 11-18 (Pfizer)
pe 14.1. Evijärvi klo 9-14:30 (Pfizer)

 

Viikko 3
ma 17.1. Kauhava klo 9-15:30 (Moderna)
ti 18.1. Ylihärmä klo 9-15:30 (Moderna)
ke 19.1. Alahärmä klo 9-15:30 (Moderna)
to 20.1. Kortesjärvi klo 9-14:30 (Moderna)
to 20.1. Kauhava klo 11-18 (Moderna)
pe 21.1. Evijärvi klo 9-14:30 (Moderna)
la 22.1. Kauhava klo 10-15 (Pfizer)

 

Koronarokotuksiin liittyvät tiedot nähtävissä verkkosivuiltamme: https://kaksineuvoinen.fi/etusivu/koronarokotukset-ja-ajanvaraus

Koronatilannetta koskevat tiedotteet kokoamme sivustollemme: https://kaksineuvoinen.fi/etusivu/koronatilanne-alueellamme

 

Jaa

Lue myös

Hyvinvointialueen tiedotuslehti jaetaan joka kotiin viikolla 46

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on tuottanut alueensa asukkaille suunnatun HYVÄEP-tiedotuslehden. Lehti jaetaan jokaiseen eteläpohjalaiseen kotitalouteen viikolla 46. Kyseessä on julkinen tiedote, joten lehti tulee perille, vaikka postilaatikossa tai -luukussa olisi mainoskieltotarra. 24-sivuinen, aikakauslehtityyppinen tiedotuslehti esittelee hyvinvointialueen palveluita

Lue lisää

Influenssarokotuspäivät tulossa marraskuulla

Kausi-influenssarokotukset aloitetaan marraskuussa. Tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin. Rokotuksia annetaan sekä Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen hyvinvointiasemilla, että Kauhavan hyvinvointikeskuksessa. Riskiryhmään kuuluvat koululaiset ja opiskelijat voivat käydä omalla kouluterveydenhoitajalla ottamassa rokotteen. Alle 7-vuotiaille lapsille voi varata rokotusajan alueiden lastenneuvoloista.

Lue lisää