Korona-aiheinen viikkotiedote 7.9.2021

12–15-vuotiaista rokotteen ottanut noin puolet

Laumasuoja puuttuu vielä 44-vuotiailta ja sitä nuoremmilta

Alustavia suunnitelmia koronarokotteen 3. annoksista

 

Syyskuun koronatilanne on alkanut rauhallisena. Tähän mennessä uusia tartuntoja ei ole tullut ilmi ja karanteeniin on asetettu alueeltamme alle kymmenen henkeä. Evijärvellä viimeisin tartunta on tullut ilmi 22.8. ja Kauhavalla 25.8.

Kuntayhtymässä koronarokotteen 1. annoksen on saanut tähän mennessä 12 195 henkilöä, mikä on 76,4 % yli 12-vuotiaasta väestöstämme. Laumasuojaan vaadittava vähintään 80 %:n rokotekattavuus on saavutettu yli 55-vuotiaiden osalta, sitä nuoremmissa ikäryhmissä valitettavasti jäädään laumasuojan alle.

Koronarokotteen tehosteannoksen on saanut 9 122 henkilöä, eli 74,8 % rokotetuista.

12–15-vuotiailla noin puolet ikäryhmästä otti rokotteen kouluilla järjestetyissä rokotuspäivissä. Mikäli oman koulun koronarokotuspäivä ehti mennä ohi, on rokotteen saaminen edelleen mahdollista ottamalla yhteyttä oman koulun terveydenhoitajaan.

Julkisuudessa on ollut esillä valtakunnallisia suunnitelmia koronarokotteen 3. annoksesta. Alustavasti on suunniteltu, että 3. annos annettaisiin heille, jotka alkuvuodesta saivat rokoteannokset lyhyellä 3–4 viikon tehostevälillä, sekä tietyille riskiryhmille. Virallisia päätöksiä asiasta ei kuitenkaan ole vielä tehty. Kuntayhtymä tiedottaa asiasta myöhemmin lisää.

 

Koronatilannetta koskevat tiedotteet löydät täältä

 

Jaa

Lue myös

Laboratorion aikatauluihin muutoksia 1.8.2022 alkaen 

  Kuntayhtymä Kaksineuvoisen laboratoriopalvelut tuottaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.   Laboratorion toimipisteiden aukioloajat 1.8.2022 alkaen:    Alahärmä: ma, ke ja to klo 7.15 – 11.30,  os.  Härmäntie 10, 62300 Härmä (entinen Säästöpankin talo)   Evijärvi: ma ja ke klo

Lue lisää

Neljäs koronarokoteannos 70–79-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville

THL on kesäkuun alussa laajentanut suositustaan neljänsistä annoksista. Ryhmään on lisätty 70-79-vuotiaat, jotka kuuluvat lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2. Kuka tarvitsee neljännen annoksen? THL suosittelee neljänsiä koronarokoteannoksia: 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille Luettelon voimakkaasti immuunipuutteisista

Lue lisää

Palvelut toimivat kesälläkin 

Aikaisempien vuosien tapaan Kuntayhtymä Kaksineuvoinen supistaa toimintaansa kesän ajaksi. Oheisesta taulukosta näet eri yksiköiden aukioloajat. Muistathan uusia reseptit ja hakea tarvitsemasi hoitotarvikkeet ajoissa! Sähköisten reseptien uusinta onnistuu myös apteekissa, puhelimitse sekä Omakanta-palveluissa.   Sote-keskus ja

Lue lisää